IsLoggedOn: false HasAccess: true restricted: 0
Vakiomallien lisäksi Wiprolla on lukuisia erityistarkoituksiin suunniteltuja NUMMI-kippejä ja -sylintereitä.
Hake- ja turvekipit
Turpeen- ja hakkeenkuljetusajoneuvoihin on saatavana NUMMI-sivukaatokipit sekä yksi- että kaksitoimisina. Kippi on saatavana useana eri vaihtoehtona, esimerkiksi nelivaiheisena teleskooppisylinterinä, jonka kaksi pienintä sylinteriputkea ovat kaksitoimisia. Tämä mahdollistaa kippauksen lisäksi lavan vetämisen takaisin kallistuskeskiön yli. Kippausturvallisuutta parantamaan on saatavissa 9 tonnin kuorman kantavat lukkoventtiilillä varustetut tukijalat autoon tai kärryyn.
Asiakaslähtöisesti suunnitellut erikoisteleskoopit
Erikoismallien suunnittelussa ja valmistuksessa on noudatettu samoja korkeita laatukriteereitä kuin Wipron NUMMI-vakiokipeissäkin, joten sylinterit ovat luotettavia ja pitkäikäisiä. Suunnittelun lähtökohtana on asiakkaan tarve tietylle käyttötarkoitukselle. Sylinterien kaikki vaiheet on kovakromattu ja putkien sisäkkyys määräytyy sivukuormien mukaan. Tiivistyksessä otetaan huomioon erikoisolosuhteet esimerkiksi satamissa tai kaivoksissa, joihin kipit on suunniteltu. Suurin käyttöpaine on mallista riippuen maksimissaan 250 bar.
Tunnettujen valmistajien valinta
Maailman johtavat erikoisajoneuvojen valmistajat, kuten Sandvik ja Cargotec, ovat valinneet tuotteisiinsa kipit Wipron mallistosta.